en ru Avaa valikko
Yli kolmannes suomalaisista arvioi turvavälin alakanttiin – erityisesti maanteillä

Yli kolmannes suomalaisista arvioi turvavälin alakanttiin – erityisesti maanteillä

Nopeasti vaihtuvat sääolosuhteet ovat viime viikkoina aiheuttaneet liukkaita ja vaarallisia tienpintoja ympäri Suomen. Riittävän turvavälin pitäminen edellä ajavaan onkin nyt erityisen tärkeää.  Maan johtavan kolarikorjaamon Autoklinikan tuore kyselytutkimus kuitenkin paljastaa, että moni suomalainen arvioi turvavälisuositukset alakanttiin, erityisesti maantieajossa.

Turvavälien mahdollistamat reaktio- ja jarrutusajat ovat avainasemassa liikenneonnettomuuksien ehkäisemisessä. Taajama-ajossa suositeltu turvaväli on puolet ajonopeudesta metreinä*, eli esimerkiksi 40km/h nopeudella turvavälin tulisi olla 20 metriä. Maantienopeuksilla suositukseksi nousee ajonopeus metreinä, mikä tarkoittaa esimerkiksi 80km/h nopeudella 80 metriä. Edellä mainitut ohjeet on annettu normaaleihin ajo-olosuhteisiin. Tämän hetken liukkailla turvavälien tulisi olla entistä pidempiä.

Autoklinikan teettämä kyselytutkimus paljastaa, että suomalaiset autoilijat eivät tunne yleisimpiä turvavälisuosituksia. Taajama-ajossa 35 prosenttia vastanneista uskoo suosituksen olevan kahden auton mitta, eli alle kymmenen metriä, mikä on useimmilla ajonopeuksilla liian vähän. Vastapainoksi yhteensä 28 prosenttia arvioi turvavälin yläkanttiin, joko kaksin- tai nelinkertaiseksi suositukseen nähden.

Maantieajon tapauksessa 26 prosenttia autoilijoista uskoo suositellun turvavälin olevan viiden auton mitta, eli vain noin 20 metriä, ja 11 prosenttia ehdottaa taajamasuosituksen pätevän myös maantieajossa. Noin neljännes autoilijoista taas kertoo, että suositeltu turvaväli maantiellä ajettaessa on kaksi kertaa ajonopeus metreinä.

27 prosenttia vastanneista tuntee todellisen turvavälisuosituksen taajamassa ja 29 prosenttia maantiellä. Molemmissa tapauksissa joka kymmenes myöntää, että ei tiedä suositeltua turvaväliä.

– Riittävän turvavälin pitäminen voi olla haastavaa eritoten, jos liikennettä on paljon. Tarkkaavaisuus ja maltti kuitenkin kannattavat. Yllätyksiin varautumisen lisäksi riittävä turvaväli tekee itse ajosta huomattavasti helpompaa, kun edellä ajavan vauhtimuutoksiin ei tarvitse reagoida niin nopeasti, Autoklinikan Juha Heiskanen toteaa.

Parhaasta tavasta arvioida turvaväliä ollaankin suomalaisten keskuudessa montaa mieltä. Yli puolet suomalaisista autoilijoista arvioisi turvavälin silmämääräisesti joko metreinä tai auton mittoina. Neljälle prosentille vastanneista riittää, jos edellä ajavan takarenkaat näkyvät, ja seitsemän prosenttia myöntää, ettei tiedä parasta tapaa arvioida turvaväliä. Loput 34 prosenttia autoilijoista luottaa etäisyyden arviointiin ajosekunneissa jonkin kiintopisteen avulla, mikä on myös Liikenneturvan suosittelema menetelmä.

– Turvavälin metrien arviointi ratin takaa on hyvin haastavaa, joten matkan kulkemisajan tarkistaminen sekunneissa vaikkapa valotolppaa kiintopisteenä käyttäen voi antaa hyvän käsityksen siitä, kuinka turvallisella etäisyydellä parhaillaan ajetaan. Esimerkiksi kahdeksankympin alueella maantieajossa suositeltu turvaväli kääntyy noin neljän sekunnin ajomatkaksi. Apua voi saada myös moderneista lisävarusteista, kuten adaptiivisesta vakionnopeussäätimestä, jossa kuljettava voi itse määrittää halutun etäisyyden edellä ajavaan autoon, Heiskanen vinkkaa.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1064 mannersuomalaista, ja otos kerättiin tammi- ja helmikuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

*Lähde: https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/turvavalilla-valia   

Lisätietoja:

Juha Heiskanen, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: +358 40 766 9133
email: juha.heiskanen@autoklinikka.fi