en ru Avaa valikko
Pysäköintipäivää vietetään taas syyskuussa

Pysäköintipäivää vietetään taas syyskuussa

Autoklinikka haluaa kiinnittää huomiota turvalliseen pysäköintiin kansallisen Pysäköintipäivän merkeissä. Tänä vuonna päivää vietetään lauantaina 29.9.2018.

Tilastojen mukaan liikennevahinkoja sattuu eniten nimenomaan pysäköintialueilla. Ahtaat parkkihallit, tiukat käännökset ja taskuparkkeeraus aiheuttavat päänvaivaa monille kuljettajille ja johtavat välillä myös harmittaviin kolhuihin ja naarmuihin. Tämä on huomattu myös Autoklinikalla, joissa korjataan lähes päivittäin pysäköinnin yhteydessä syntyneitä pieniä vaurioita. Turvallinen pysäköintialueella liikkuminen onkin taitolaji, johon haluamme näin teemapäivän myötä kiinnittää autoilijoiden huomion.

Pysäköintipäivä huipentuu taskuparkin SM-kisoihin

Autoklinikka järjestää Pysäköintipäivän kunniaksi ensimmäistä kertaa Suomessa taskuparkkeerauksen SM-kisat lauantaina 29.9.2018 klo 13.00-15.30. Kilpailu käydään Ainoa kauppakeskuksen ulkopysäköintialueella Sokos Hotel Tapiola Gardenin edustalla Espoossa (Tapionaukio 4). Maineen ja kunnian lisäksi voittajalle on luvassa 500 euron arvoinen matkalahjakortti ja kaikkien osallistujien kesken arvotaan muita mukavia palkintoja. Täältä löydät lisätietoa kisasta.

Kisasuoritusten lomassa sinulla on mahdollisuus seurata Autoklinikan järjestämiä työnäytöksiä. Taitavat peltiseppämme näyttävät, miten parkkipaikalla tullut pieni kolhu oikaistaan edullisesti maalaamatta ja kuinka kiven iskemä tuulilasissa korjataan. Paikan päällä on myös CAP-Autokoulun edustaja anatamassa vinkkejä sujuvaan pysäköintiin sekä ajosimulaattori, jolla voit harjoitella taskuparkkeeraustekniikkaa turvallisessa ympäristössä.

Tapahtuma-alueelta löytyy myös kuvauspiste, jonka edessä voit hetkeksi heittäytyä peltikorjauksen maailmaan. Arvomme kaikkien päivän aikana kuvansa hastagilla #pysäköintipäivä tägänneiden kesken 50 euron bensalahjakortin.

Tervetuloa kannustamaan kisaajia ja nauttimaan päivän ohjelmasta!

Testaa pysäköintitietämyksesi

Olemme laatineet Pysäköintipäivän kunniaksi verkkosivuillemme hauskan testin, jonka avulla voit selvittää oman pysäköintitietämyksesi. Olisiko ajo-opettajasi sinusta ylpeä vai olisiko aika kerrata ainakin pysäköinnin perusteet. Tee testi, selvitä oma tasosi ja jaa tuloksesi somessa!

Testaa pysäköintietämyksesi

Mitä kannattaa huomioida parkkihalliin pysäköidessäsi? – katso video

Autoklinikka on pelti- ja tuulilasivaurioiden korjaamiseen erikoistunut, kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä vahinkokorjaamoketju. Palvelemme yli 30 toimipisteessä ympäri Suomen.  Lisätietoa Autoklinikasta löydät täältä.