Blogi 08.11.2021

Autoklinikalla on kattavasti kokemusta sähkö- ja hybridiautojen vahinkokorjauksesta jo noin viiden vuoden ajalta. Monilta osin esimerkiksi kolhujen korjaus hoituu perinteisten autojen ja sähköautojen tapauksissa hyvin samoin tavoin, mutta erojakin on. Sähköautojen korjaamiseen oman haasteensa tuovat esimerkiksi niiden sähköjärjestelmät. 

Sähkö- ja hybridiautojen rekisteröintimäärät ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti. Autoklinikan palveluverkostossa on ollut sähköautoihin erikoistuneita korjaamoja vuodesta 2017, ja sittemmin sekä sähköautojen että niitä valmistavien automerkkien määrät ovat moninkertaistuneet Suomessa. Täyssähköautojen lisäksi liikenteessä on paljon erilaisia hybridiversioita.

Autojen sähköistyminen vaikuttaa myös korjaamoalaan. Korisuunnittelultaan sähköautot ovat ulkonäöltään pitkälti samanlaisia kuin polttomoottoriautot, mutta käytettävät materiaalit ovat pääasiassa perinteisiä materiaaleja kevyempiä: koska akut painavat paljon, sähköautoissa käytetään paljon esimerkiksi alumiinia. Sähköauton alumiinisen korirakenteen liitosmenetelmät poikkeavat monilta osin perinteisen polttomoottoriauton teräsrakenteisesta korirakenteesta, joten alumiini- tai hybridirakenteisten korirakenteiden korjaaminen vaatii omanlaista osaamistaan.

Autoklinikalla alumiinin käsittelyyn sekä vaativien rakennevaurioiden korjauksiin on kouluttauduttu vuosia. Varsinkin alumiinisten pintamateriaalien oikaisutekniikkaan on panostettu paljon, ja täyssähköautojen sekä hybridien korjaukset onnistuvat meillä siinä missä perinteisten autojenkin.

Lähtökohtana jännitteettömäksi tekeminen 

Nykyautoissa on paljon pitkälle vietyä teknologiaa. Esimerkiksi koripaneeleiden takana voi olla ajoavustimiin tai auton käyttöön liittyviä komponentteja, jotka eivät näy paljaalle silmälle. Tämän vuoksi on tiedettävä, millä tavoin paneelin voi korjata: pelkästään maalaaminen paksulla maalikerroksella voi vaikuttaa avustimien toimintaan. Joissakin autoissa taas pelkkä vahvistimen irrottaminen edellyttää ajoneuvon jännitteettömäksi tekemistä, jotta äänentoistojärjestelmä ei vaurioidu.

Lue myös: Näin saat kaiken hyödyn irti autostasi

Merkittävin ero polttomoottori- ja sähköauton korjaamisessa liittyykin juuri sähköjärjestelmiin, ja sähköauton korjaamisessa lähtökohtana on usein ajoneuvon jännitteettömäksi tekeminen korjauksia varten. Korjaajan on siis tunnettava korkeajännitejärjestelmät, jotta hän tietää, mitä pitää ottaa huomioon korjaustyötä aloittaessa. Jos taas autosta joudutaan vaihtamaan osia, on tiedettävä, missä korkeajännitekaapeleita menee, jotta epähuomiossa ei synny lisävahinkoa.

Sähköautoja korjaamiseen liittyvän sähköiskun vaaran vuoksi henkilökohtaisten suojavarusteiden ja toimintaohjeiden noudattamisen tärkeyttä ei voida korostaa liikaa. Koska sähköautoja tulee markkinoille kiihtyvällä tahdilla ja useilta eri merkeiltä, on omaksuttavaa tietoa paljon ja ohjeiden lukeminen ja noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Autoklinikalta aina apu sähköauton korjauksiin

Asiantuntevan korjaamon etsiminen saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia sähköauton omistajalle. Joka paikassa ei ole tarvittavaa osaamista ja kokemusta, minkä lisäksi varaosien saanti saattaa aiheuttaa haasteita: tiettyjä komponentteja ei nimittäin myydä kuin auktorisoiduille edustajille.

Mikäli sähköautosi vaatii vahinkokorjausta ja asiantuntevia silmiä, voin hyvillä mielin kannustaa Autoklinikalle suuntaamista. Sähköautojen vahinkotarkastukset hoituvat kaikissa korjaamopisteissämme, ja mikäli lähimmässä korjaamossa eivät työkalut taivu kyseisen ajoneuvon korjaamiseen, järjestämme kuljetuksen toimipisteeseemme, jossa korjaaminen hoituu. Autoklinikan Tesloihin erikoistuneet korjaamot löytyvät Lempäälän Ideaparkista, Turusta ja Vantaan Kaivokselasta.

Blogia päivitetty 9.11.2021

Mukavaa sähköautoilua toivottaen,

Marko Tuokko

Työnjohtaja

Marko toimii työnjohtajana Autoklinikka Kaivokselassa, joka on erikoistunut sähköautojen korjaukseen. Markolla on usean vuoden kokemus autojen vahinkokorjauksesta.