Blogi 16.01.2019

Moderni autoteknologia etenee vauhdilla ja uusimmista malleista löytyy runsaasti erilaisia ominaisuuksia, jotka tekevät autoilusta mukavampaa. Samalla myös perinteisissä autoissa voi olla hyvin yksilöllisiä herkkuja ajoa helpottamaan. Hieman tarkempi tutustuminen alta löytyvään ajokkiin kannattaakin siis aina.

Eri automallien tarjoamissa lisäominaisuuksissa on eroja, ja teknologian kehityksen myötä niiden määrä kasvaa entisestään. Tästä huolimatta useimmat meistä hyppäävät uuden auton rattiin aina saman tien ja selvittävät ajokokemusta helpottavat yksityiskohdat vasta vauhdissa tien päällä. Näin ei kuitenkaan kannattaisi tehdä.

Auto kuin tietokone

Ajoneuvon tuntemus jää helposti pintapuoliseksi etenkin modernia teknologiaa hyödyntävien autojen kohdalla, sillä ne alkavat monessa kohtaa lähentelemään jo IT-laitteita. Sähköautot ovat yksi hyvä esimerkki tästä, mutta myös perinteisiä autoja tuetaan nykyään esimerkiksi mobiilisovelluksilla. Teknologian avulla voidaan hallita niin lämmitystä, auton ikkunoita ja ovia kuin tarkastaa auton sijainti.  Monilla lisätoiminnoilla voikin helpottaa omaa arkeaan huomattavasti, kunhan malttaa tutustua niihin ajan kanssa.

Uusimpia automalleja voi myös personoida monin tavoin erilaisilla asetuksilla ja profiileilla. Esimerkiksi eräs korjaamollamme käynyt sähköauton omistaja oli myyjän opastuksesta huolimatta unohtanut täysin, että hänen ajoneuvostaan löytyi monia ohjaustiloja ja itseajava Autopilot-toiminto. Näistä tuli ohimennen puhetta korjauksen viimeistelyn aikana, joten otimme pienen ajokierroksen ja esittelimme asiakkaalle, miten toiminnot saa halutessaan käyttöön. Lopputuloksena oli autoonsa entisestään rakastunut kuljettaja ja erittäin kiitollinen asiakas.

Perinteisten autojen pienet yksityiskohdat

Monia hyödyllisiä ominaisuuksia löytyy myös vanhemmista autoista. Oletko esimerkiksi joskus joutunut kurkistamaan kuskin penkiltä auton ulkopuolelle tarkistaaksesi, millä puolella vuokra- tai laina-auton polttoainetankin luukku on? Veikkaan, että moni on.

Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä useimpien autojen polttoainemittarin yhteydessä on nuoli osoittamassa luukun puolelle. Mikäli nuolta ei löydy, mittarin itsensä pitäisi olla samalla puolella kojelautaa kuin luukkukin.

Tutustu aina autoon etukäteen

Ajokokemuksen kasvaessa luotetaan usein siihen, että jos hallitsee yhden auton niin hallitsee ne kaikki. Perustoimintojen osalta näin toki onkin, mutta myös eroja löytyy.  Tutustuminen lisäominaisuuksiin onkin usein palkitsevaa, mutta kokeilut on aina parempi suorittaa rauhallisessa ympäristössä kuin vilkkaan risteyksen keskellä.

Suosittelenkin kaikkia ottamaan hieman aikaa oman ajokkinsa tarkempaan tutustumiseen ja selailemaan ajoneuvon ohjekirjaa, olipa kyseessä sitten uusi, vanha, pitkään omistettu tai vasta hankittu auto. Kaikkia ominaisuuksia ei tietysti ole tarpeellista ottaa haltuun, mutta arki helpottuu usein hieman syvemmällä ajoneuvon tuntemuksella. Parhaassa tapauksessa saatat jopa säästyä turhalta korjaamoreissulta, mikäli syy ja apu yllättävään käyttäytymiseen löytyykin ohjekirjasta.

Teknologian vauhdittamaa vuoden starttia toivottaen,

Marko Tuokko

Työnjohtaja

Marko toimii työnjohtajana Autoklinikka Kaivokselassa, joka on erikoistunut sähköautojen korjaukseen. Markolla on usean vuoden kokemus autojen vahinkokorjauksesta.