Autoklinikan ilmainen vahinkotarkastus ja kattava toimipisteverkosto takaavat, että autosi vaurio korjataan huolellisesti ja lähellä sinua. Keravalaisen Markun auto vaurioitui, kun auton perään peruutettiin. Auton takalasi ja puskuri rikkoutuivat.

– Pitkästä aikaa sattui jotain tällaista, otin tilanteen kuitenkin rauhallisesti ja perään ajanut kuljettaja myönsi tekonsa, Markku kertoo.

Vakuutusyhtiöstä Markku ohjattiin tuomaan auto Autoklinikalle veloituksettomaan vahinkotarkastukseen. Aikaa ei tarvinnut varata etukäteen. Hän sai samalla vakuutusyhtiöltä laskutusluvan korjausta varten.

– Olin todella tyytyväinen Autoklinikan tekemään vahinkotarkastukseen. Talviajosta likaantunut auto putsattiin ensin kuumalla vedellä ja vaurio tarkastettiin huolellisesti, Markku sanoo.

Autoklinikalla kolhu- tai kolarivaurion korjaus alkaa aina vahinkotarkastuksella. Vahinkotarkastukseen voi saapua paikan päälle ilman ajanvarausta tai sen voi hoitaa kätevästi verkossa valokuvien. Vahinkotarkastuksessa auton vauriot arvioidaan ja Autoklinikan asiantuntija tekee vahingosta korjauslaskelman vakuutusyhtiölle. Vahinkotarkastus paikan päällä vie aikaa noin 15 minuuttia.

Korjaamo sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien päässä

Konalan Autoklinikka sijaitsee keskeisellä paikalla ja matkan jatkaminen julkisilla on vaivatonta auton jäätyä korjaukseen. Tarvittaessa Autoklinikka järjestää myös sijaisauton korjauksen ajaksi vuokrakumppaneidensa kautta.

Markun autoon tilattiin uusi takalasi, joka saapui kolmessa päivässä. Korjausaika sovittiin heti lasin saavuttua Autoklinikalle. Auto saatiin kuntoon nopeasti ja oli noudettaessa kuin uusi, sillä se oli myös imuroitu sisältä ja pesty ulkopuolelta.

– Suosittelen kyllä Autoklinikkaa kaikille. Palvelu on ystävällistä, nopeaa ja kaikki tiedot korjauksesta kirjataan järjestelmiin esimerkillisesti, Markku lisää.

Monelle on epäselvää, mitä tehdä autovahingon yllättäessä

Vakuutusyhtiön tilastojen mukaan kolareita sattuu autoilijoille keskimäärin seitsemän vuoden välein. Koska tilanne on monelle onneksi harvinainen, voi olla epäselvää, mitä pitäisi tehdä.

– Monesti asiakas kaipaa ihan konkreettisia neuvoja, miten edetä vahinkoasian hoitamisen kanssa, kertoo Helena Ruuska, Autoklinikan asiakaspalvelusta.

– Jokainen haaveri on omanlaisensa ja ennen korjauksen aloittamista on auton vauriot tarkastettava. Tätä kutsutaan vahinkotarkastukseksi. Vahinkotarkastuksessa käydään läpi auton vahingoittuneet kohdat, selvitetään korjauksen vaatimien varaosien tarve, arvioidaan korjaustyön kustannukset ja korjaukseen tarvittava aika sekä toimitetaan tiedot tarkastuksesta vakuutusyhtiölle. Samalla varataan aika varsinaiseen korjaukseen, Helena kertoo.

– Autoklinikan asiakaspalvelijat ovat pelti- ja tuulilasivaurioiden asiantuntijoita ja auttavat mielellään kaikissa vahinkoasian hoitamiseen liittyvissä kysymyksissä, joten meille voi aina soittaa tai laittaa viestiä, jos mietityttää, mitä pitäisi tehdä, Helena lisää.

Autoklinikan asiakaspalvelu auttaa vahinkoasian hoitoon liittyvissä asioissa numerossa 020 773 7437. Olemme avoinna arkisin klo 8-18 ja muina aikoina puhelut ohjautuvat valtakunnalliseen päivystysnumeroon, joka on asiakkaiden apuna 24/7. Vahinkotarkastus ja ajanvaraus hoituvat kätevästi myös verkossa.

Kaipaatko apua auton vahinkoasioissa – ota yhteyttä!