Autoklinikka toteutti Aimo Parkin kanssa pysäköintikokeilun Turussa

Autoklinikka testasi viime viikonloppuna 6. – 7.9-2025 Aimo Parkin P-Louhessa Turussa, voidaanko pysäköintiruutuun tehdyllä maalauksella vaikuttaa autoilijoiden pysäköintikäytäntöihin. Tulokset julkaistaan Pysäköintiviikon aikana 22. – 28.9.2025.
Autoklinikka toteutti syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna uudenlaisen pysäköintiturvallisuuteen tähtäävän kokeilun: autoilijoita kannustettiin parkkiruutuihin tehtyjen maalausten avulla peruuttamaan seinänvierustalla sijaitseviin parkkipaikkoihin. Pysäköiminen peruuttamalla helpottaa ruudusta poistumista ja lisää turvallisuutta, kun parkkipaikasta lähdettäessä voi ajaa eteenpäin.
– Toteutimme kokeilun kahden Turun taideakatemian opiskelijan kanssa, ja he tekivät 15 parkkituutuun maalaukset, joilla kannustettiin pysäköimään auto ruutuun peruuttamalla. Viikonlopun aikana opiskelijat seurasivat, kuinka moni noudatti kehotetta. Tilannetta vertailtiin parkkihallin toisella puolella sijaitsevaan vastaavaan alueeseen, missä ei ollut vastaavia kehotteita, Autoklinikan viestinnästä ja markkinoinnista vastaava Heli Avikainen kertoo.
Tulokset ovat parhaillaan analysoitavana, ja ne julkaistaan Autoklinikan Pysäköintiviikon aikana 22. – 28.9.2025.. Autoklinikka on toteuttanut vastaavia liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtääviä pilotteja myös aiemmin.
– Olemme esimerkiksi aiemmin Espoossa testanneet katumaalauksen vaikutusta autoilijoiden nopeuksiin vilkkaasti liikennöidyllä pihakadulla. Tämän vuotisen testin avulla haluamme selvittää, voisimmeko lisätä pysäköinnin turvallisuutta myös parkkihalleissa, joissa monesti sattuu autovaurioita erityisesti peruutustilanteissa, Avikainen lisää.
Osana Autoklinikan Pysäköintiviikon viettoa Autoklinikka haastoi myös kaikki suomalaiset mukaan valitsemaan Vuoden 2025 parasta pysäköintihallia. Omaa suosikkia oli mahdollista äänestää 31.7.2025 asti. Kisaan tuli yli 2 000 vastausta. Äänestyksen tulokset julkaistaan Pysäköintiviikon aikana.
Autoklinikka mukana parantamassa pysäköintiturvallisuutta
Autoklinikka on kolari- ja tuulilasikorjaamo, jossa autosi korjaaminen sujuu helposti, laadukkaasti ja ympäristöä kunnioittaen. Vauriokorjaamo verkostomme kattaa 60 toimipistettä ympäri Suomen. Helsingissä tarjoamme myös autohuoltoa kolmessa merkkihuollon pisteessämme. Henkilökuntamme on aidosti kiinnostunut asiakkaista ja ylpeä työnsä laadusta – olipa kyse peltikorjauksesta, tuulilasivauriosta tai huollosta. www.autoklinikka.fi

Ota yhteyttä