Tiedotteet 27.12.2018

Jalankulkijaheijastin on suomalainen keksintö, joka parantaa huomattavasti näkyvyyttä pimeässä ja voi pelastaa käyttäjänsä hengen. Suomen johtavan kolarikorjaamon Autoklinikan tutkimuksesta kuitenkin selviää, että vain noin puolet suomalaisista käyttää heijastinta säännöllisesti pimeällä liikkuessaan. Autoklinikka kehottaakin kaikkia tekemään vuoden näkyvin uudenvuodenlupaus: heijastin säännölliseen käyttöön vuonna 2019.

Takissa tai laukussa roikkuva jalankulkijaheijastin on suomalaisille tuttu näky. Niin tuttu itse asiassa, että on helppo unohtaa kyseessä olevan suomalainen keksintö, jota ei muualla maailmassa – eritoten Pohjoismaiden ulkopuolella – tunneta lainkaan.

Jalankulkijaheijastimen keksi pertteliläinen maanviljelijä Arvi Lehti 1940- ja 50-lukujen taitteessa*. Innovaatio syntyi omasta tarpeesta, sillä Lehti kaipasi hevoskärryilleen lisänäkyvyyttä. Hänen poikansa Taisto Lehti mallisuojasi myöhemmin suosituksi tulleen lumihiutaleheijastimen, jonka oli suunnitellut Kalervo Suomela. Heijastin standardisoitiin vuonna 1979, ja vuonna 1982 tieliikennelakiin lisättiin säännös, joka määräsi jalankulkijan käyttämään heijastinta pimeässä.

– Kotonamme vieraili taannoin vaihto-opiskelija, jolle annoin useita heijastimia kotiin Saksaan vietäväksi. Hän kehui kovasti keksintöä hyväksi ja varmisti, ettei ole koskaan nähnyt jalankulkijaheijastinta Suomen ulkopuolella, kertoo Helena Ruuska Autoklinikan asiakaspalvelusta.

Autoklinikan tilaama kyselytutkimus paljastaa, että suomalaisesta syntyperästä huolimatta heijastimen käyttöasteessa olisi parantamista myös kotimaassa. Vain 52 prosenttia suomalaisista autoilijoista kertoo käyttävänsä heijastinta säännöllisesti liikkuessaan pimeällä ulkona. 38 prosenttia toteaa käyttävänsä heijastinta joskus, ja joka kymmenes ei käytä heijastinta lainkaan. Liikenneturvan mukaan laki velvoittaa jalankulkijoita yleensä käyttämään asianmukaista heijastinta pimeän aikaan tiellä liikkuessaan**.

– Itse liikun eritoten talvella paljon jalan ja käytän kyllä aina heijastinta. Tällä hetkellä minulla on itse asiassa käytössä paristolla toimiva ja valolla varustettu malli, joka entisestään vahvistaa näkyvyyttäni. On ollut mukava huomata, että kunnon heijastimilla varusteltuna autot antavat paremmin ja aiemmin tietä suojatielle suunnatessani, Ruuska toteaa, ja jatkaa:

– Olen myös kokenut, että heijastimien käyttö on mahdollisesti lisääntynyt viime vuosina – eritoten kaupunkialueilla, joissa on toisinaan hieman liian helppo luottaa katuvalojen apuun heijastimen sijaan. Olisi mahtavaa nähdä tämän tuntuman toteutuvan käyttötilastoissa tulevaisuudessa! Me Autoklinikalla suosittelemmekin kaikille helppoa ja näkyvää uudenvuodenlupausta: ”Vuonna 2019 käytän aina heijastinta pimeällä.”

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1169 mannersuomalaista, ja otos kerättiin kesä- ja heinäkuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

*Lähde: https://www.liikenneturva.fi/fi/liikennevilkku/blogi/heijastin-ja-enska-vuosisadan-parhaat

**Lähde: https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/heijastin

Lisätietoja:

Helena Ruuska, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: +358 40 350 7717, email: helena.ruuska@autoklinikka.fi