Yhä useammissa uusissa autoissa on mahdollisuus pitää ilmastointia päällä, kun auto on pysäköity. Sen ansiosta lemmikin voi jättää tarvittaessa kesähelteillä lyhyeksi aikaa autoon yksin. Autoklinikan kyselystä käy kuitenkin ilmi, että moni epäröi jättää lemmikkiä yksin autoon ilmastoinnista huolimatta, sillä pelkää sivullisten reagointia tilanteeseen. Heidän avukseen Autoklinikka on nyt laatinut ilmastoinnista kertovan magneettitarran, jonka voi kiinnittää autoon tai jättää tuulilasiin.
Kesähelteiden aikana tiedotusvälineissä on usein uutisia, joissa kerrotaan kuumista autoista pelastetuista lemmikeistä. Helteellä auton lämpötila voi varsin nopeastikin nousta jopa 80 asteeseen ja lyhytkin aika voi olla lemmikille kohtalokas.
Monissa uusissa autoissa on kuitenkin mahdollisuus jättää ilmastointi päälle myös auton ollessa pysäköitynä, jolloin lemmikin voi jättää lyhyeksi aikaa autoon yksin, mikäli muita vaihtoehtoja ei ole. Tärkeää on, että autoilija välillä seuraa sovelluksen kautta, että ilmastointi on päällä ja toimii.
– Vuoden alussa tekemästämme kuluttajakyselystä kävi ilmi, että moni ei uskalla jättää ilmastoinnista huolimatta lemmikkiä lyhyeksikään aikaan autoon yksin, sillä pelkää sivullisten reagointia tilanteeseen. Meillä Autoklinikalla on töissä paljon lemmikinomistajia ja yhdessä ideoimme, että ilmastoinnin käytöstä voisi viestiä sivullisille autoon kiinnettävällä magneettitarralla, Autoklinikan asiakaspalvelupäällikkö Helena Ruuska kertoo.
Poliisi ja Suomen eläinsuojeluyhdistys ovat ohjeistaneet jo aiemmin jättämään esimerkiksi tuulilasiin lapun ilmastoinnin käytöstä, mikäli lemmikki jää yksin autoon kesähelteiden aikana.
– Magneettitarraa on helppo säilyttää vaikka auton hansikaslokerossa ja ottaa aina tarpeen tullen käyttöön. Jos tarraa ei halua kiinnittää auton kylkeen, niin sen voi yhtä hyvin jättää näkyviin myös vaikka tuulilasin sisäpuolelle näkyviin parkkikiekon tapaan, Ruuska vinkkaa.
Magneettitarroja on jaossa 5.6.- 30.8.2024 asti Autoklinikan pääkaupunkiseudun korjaamoilla Vantaan Tammistossa, Helsingin Herttoniemessä ja Espoon Friisinmäessä sekä Turussa Motonetin rengaspalveluiden yhteydessä sijaitsevassa pisteessä.
– Me Autoklinikalla toivomme, että ihmiset olisivat jatkossakin valppaina autoon jätettyjen lemmikkien suhteen. Poliisiin kannattaakin olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos lemmikillä on jokin hätä. Samalla kannustamme myös heitä kuitenkin tarkistamaan, onko lemmikinomistaja viestinyt ilmastoinnin käytöstä esimerkiksi tarralla, Ruuska sanoo.
Vinkit kesällä autoilevalle lemmikinomistajalle
- Lemmikkiä ei tulisi pitää ajon aikana irrallaan. Henkilöautossa lemmikki matkaa turvallisesti matkustamossa kiinnitettynä turvavöihin tai auton takatilassa. Tavaratilassa lemmikki kannattaa sijoittaa eläimen kuljetukseen tarkoitettuun kiinteään häkkiin tai kuljetuslaatikkoon, joka on kiinnitetty auton rakenteisiin.
- Muista, että lemmikkisikin tarvitsee taukoja. Pitäkää yhdessä jaloitteluhetkiä.
- Kesähelteillä auto kuumenee todella nopeasti, joten ilman ilmastointia lemmikkiä ei kannata jättää autoon. Jos autossasi on mahdollisuus hyödyntää ilmastointia pysäköinnin aikana, seuraa säännöllisesti esimerkiksi puhelimen sovelluksen kautta auton lämpötilaa. Pysäköi silti auto mahdollisimman varjoiseen paikkaan.
- Huomioithan, että ikkunan auki jättäminen ei takaa lemmikille riittävää viilennystä kesähelteillä. Auki oleva ikkuna ei viilennä autoa tarpeeksi kesähelteillä.
- Ethän jätä lemmikkiä pitkäksi aikaa yksin autoon, vaikka käytössäsi olisikin ilmastointi.
Lisätietoja:
Helena Ruuska
Asiakaspalvelupäällikkö
+358 40 3507717
helena.ruuska@autoklinikka.fi
*Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 12.–16. tammikuuta 2024. Kyselyyn vastasi verkossa 1 000 yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on väestöä demografisesti edustava.