Autoklinikan tuore tutkimus paljastaa, että joka kolmas suomalainen jättää tarkastamatta autonsa tuulilasin kiveniskemien varalta. Lasipinnalla on monia paikkoja, joissa iskemä voi olla hyvinkin huomaamaton, joten vahinkoa ei aina voi havaita ilman säännöllistä tarkastamista. Huomaamatta jäänyt iskemä taas voi muuttua ajan kanssa suureksi kulueräksi, jos vaurio pääsee laajenemaan.
Sulat autotiet ja talven hiekoitus ovat yhdistelmä, joka pitää vahinkokorjaamojen tuulilasiosaajat keväisin kiireisinä. Kiveniskemä on usein pieni vaurio, joka ei välttämättä aiheuta välittömästi suurta haittaa. Se voi kuitenkin ajan kanssa laajentua suureksi halkeamaksi ja pakottaa lopulta koko tuulilasin vaihtoon. Tällaisen aikapommin korjaaminen ajoissa voi olla haastavaa – etenkin silloin, kun kiveniskemän syntymistä ei edes huomata.
– Kiveniskemä voi piilotella esimerkiksi taustapeilin takana tai aivan lasin reunassa. Lisäksi uudemmissa autoissa kuljettajan avustinjärjestelmien alueelle mahtuu iskemä tai jopa halkeama niin, että sitä on varsin vaikeaa havaita. Näistä syistä olisikin tärkeää tarkastaa tuulilasi huolellisesti säännöllisin väliajoin, Autoklinikalla tuulilaseihin liittyvästä koulutuksesta vastaava Ken Silvander kertoo.
Tarkkaavainen autoilija voi välttää tuulilasin vaihdon usein – mutta ei aina
Vahinkokorjaamo Autoklinikan viimeisimmässä kyselytutkimuksessa 32 % vastaajista myönsi, että ei tarkasta tuulilasia erikseen kiveniskemien varalta. Noin 45 % kertoo puolestaan tarkastavansa tuulilasin kerran kuussa tai useammin.
– Alle kahden euron kolikon kokoinen iskemä on yleensä vielä korjattavissa ilman tuulilasin vaihtoa. Tällöin iskemän korjauskulusta vastaa vakuutusyhtiö, mikäli auton kaskoon kuuluu lasivakuutus. Jos iskemää ei huomata ja se pääsee laajenemaan halkeamaksi, koko lasin vaihto on autoilijalle aina merkittävästi kalliimpaa kuin iskemän korjautus. Pienellä ennakoinnilla ja tuulilasin tarkastuksilla voi siis säästää tuntuvasti korjauskuluissa, Silvander sanoo.
Kyselytutkimuksesta käy lisäksi ilmi, että noin 13 % vastaajista on joutunut vaihdattamaan autoonsa uuden tuulilasin viimeisen vuoden aikana.
– Kokemukseni perusteella osa näistä tapauksista olisi todennäköisesti ollut vältettävissä nopealla iskemän korjauksella. Toisinaan lasivaurio on kuitenkin kerralla niin iso, ettei vaihdolta voida välttyä. Tuulilasivahingot ovat olleet viime vuosina kasvussa, sillä lasipinta-alat ovat autoissa kasvaneet ja lasit päästörajoitusten myötä ohentuneet. Lisäksi moderni tuulilasi on osa ajoneuvon korirakennetta ja sisältää myös kuljettajaa avustavia järjestelmiä, jotka on aina kalibroitava lasinvaihdon jälkeen. Tuulilasilta ja sen korjaajan osaamiselta vaaditaan siis enemmän kuin koskaan, Silvander toteaa.
Kyselyn toteutti Syno International Omnibus-tutkimuksena 12.–17. tammikuuta 2023. Kyselyyn vastasi verkossa 1 007 yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on väestöä demografisesti edustava.
Lisätietoja:
Ken Silvander
Autoklinikka-yhtiöt Oy
+358 50 595 2669
ken.silvander@autoklinikka.fi