Mitä tuulilasin kalibrointi tarkoittaa ja miksi tuulilasin kalibrointi on tärkeää?
Nykyautot ovat täynnä kehittynyttä teknologiaa, joka parantaa ajoturvallisuutta ja helpottaa kuljettajan työtä. Yksi keskeisimmistä on ADAS (Advanced Driver Assistance Systems), eli kuljettajaa avustavat ajojärjestelmät. Näihin lukeutuvat muun muassa kaistavahti, liikennemerkkien tunnistus, mukautuva vakionopeudensäädin sekä hätäjarrutusavustin.
Useat ajoa avustavista turvajärjestelmistä hyödyntävät tuulilasiin kiinnitettyä kameraa ja antureita. Kun tuulilasin korjaus ei ole enää mahdollinen ja tuulilasi pitää vaihtaa, tulee kalibrointi ajankohtaiseksi. Eli kun tuulilasi vaihdetaan kameran asento muuttuu ja järjestelmät on kalibroitava uudelleen, jotta ne toimivat tarkasti ja turvallisesti.
Milloin tuulilasi pitää kalibroida?
Tuulilasin kalibrointi on ajankohtainen esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
- Tuulilasin vaihdon yhteydessä
Uusi lasi voi poiketa hieman vanhasta tuulilasista asennon tai paksuuden suhteen, mikä vaikuttaa kameran näkökenttään ja mittaustarkkuuteen. - AD-kameran tai anturien irrotuksen ja uudelleenkiinnityksen jälkeen
Jos esimerkiksi tuulilasin yläreunan kamera irrotetaan huollon aikana. - Onnettomuuden tai kolarin jälkeen
Pienikin kolari voi siirtää kameran tai anturin asentoa. - Ajoneuvon alustageometrian muutoksen yhteydessä
Esimerkiksi alustasarjan vaihdon tai pyöränkulmien säädön jälkeen.
Miten tuulilasin kalibrointi tehdään?
Kalibrointi voidaan tehdä kahdella eri tavalla, riippuen auton valmistajasta ja mallista:
- Staattinen kalibrointi
Auto asetetaan sisätiloihin kalibrointialueelle, jossa käytetään valmistajan hyväksymiä kohdistustauluja ja kalibrointilaitteita. Kameran asetukset säädetään tietokoneohjatusti. - Dynaaminen kalibrointi
Kalibrointi suoritetaan koeajon aikana. Autoa ajetaan valmistajan määrittelemä reitti tietyllä nopeudella, jolloin järjestelmä oppii ympäristönsä ja säätää kameran asetukset sen mukaan.
Usein käytössä on näiden yhdistelmä, riippuen ajoneuvosta ja järjestelmästä. Tuulilasin kalibrointi on yleistynyt runsaasti viime vuosina, sillä lähes kaikissa uusissa autoissa on ADAS-järjestelmiä.
Autoklinikalla huolehdimme tuulilasin kalibroinnista
Tuulilasin kalibrointi on investointi omaan ja muiden ajoturvallisuuteen. Vaihtaessasi tuulilasisi Autoklinikalla kalibroidaan se aina asianmukaisesti ammattilaisten toimesta. Tuulilasiasentajamme ovat kouluttautuneet eri automallien ja merkkien asettamiin kalibrointivaatimuksiin ja pisteestämme löytyy uusinta teknologiaa hyödyntävät kalibrointilaitteet.
Varaa aika tuulilasin vaihtoon tästä.
Lisätietoa Autoklinikasta
Autoklinikka on korjaamo, jossa autosi korjaaminen sujuu niin helposti kuin se ylipäänsä voi sujua. Valtakunnallinenlasi- ja peltikorjaamoverkostomme kattaa 60 pistettä ympäri Suomen. Pääkaupunkiseudulla tarjoamme myös auton huoltopalveluja kolmessa merkkihuollon pisteessämme: Konalassa, Alppilassa ja Pitäjänmäessä.
Autoklinikkalaiset ovat harvinaisen osaavaa porukkaa, jotka välittävät aidosti autostasi ja ovat ylpeitä työnsä laadusta. Korjaukset teemme vastuullisesti ympäristöä kunnioittaen. www.autoklinikka.fi

Ota yhteyttä