en ru Avaa valikko
Suomalaiskuljettajat näkevät hyvin, mutta tinkivät usein riittävästä unesta

Suomalaiskuljettajat näkevät hyvin, mutta tinkivät usein riittävästä unesta

Autoklinikan kyselytutkimus paljastaa, että suomalaiset autoilijat pitävät hyvää huolta näöstään. Väsymys vaivaa kuitenkin monia kuljettajia, sillä lähes puolet autoilijoista on joskus meinannut torkahtaa rattiin.

Liikenneturvallisuus muodostuu lukuisista osa-alueista, joista yksi tärkeimmistä on kuljettajan ajokunto. Esimerkiksi huono näkökyky tai väsymys luovat suuria riskejä tien päällä. Väsymyksen onkin arvioitu olevan taustalla joka kuudennessa kuolonkolarissa.*

Tästä huolimatta suomalaisia autoilijoita vaikuttaa vaivaavan nimenomaan väsymys. Maan johtavan kolarikorjaamon Autoklinikan tilaama kyselytutkimus osoittaa, että noin puolet autoilijoista on meinannut joskus torkahtaa rattiin. Kolme prosenttia myöntää tämän tapahtuneen usein. Lisäksi joka viides autoilija ajaa usein niin, että takana on alle kuuden tunnin yhtenäiset unet.

– Täydellisessä maailmassa kukaan ei lähtisi vajailla yöunilla rattiin. Mikäli kuljettaja kuitenkin havaitsee torkahtamisen riskin tien päällä, matkan teko tulisi keskeyttää heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen. Jo 15-20 minuutin torkut auttavat jaksamaan, mikäli matkan jatkaminen vaikkapa seuraavana päivänä ei ole mahdollista, Autoklinikan Johannes Marttila toteaa.

Virkeyden ohella hyvästä näkökyvystä tulee pimeiden syysiltojen myötä autoilevalle entistä tärkeämpi. Tutkimuksen perusteella suomalaiset onneksi tiedostavat tämän ja pitävät suurimmaksi osaksi hyvää huolta näkökyvystään liikenteessä.

52 prosenttia kyselyyn vastanneista autoilijoista kertoo tarvitsevansa silmälaseja autoillessaan. Heistä 91 prosenttia tarkentaa, että ei aja koskaan ilman silmälaseja. Seitsemän prosenttia kertoo sortuvansa ajoon ilman lasejaan joskus, ja vain kaksi prosenttia usein.

44 prosenttia autoilijoista toteaa tarkastuttaneensa näkönsä viimeksi vuoden sisällä. Noin kolmannes on hoitanut tarkastuttamisen kaksi vuotta sitten ja 18 prosenttia 3-5 vuotta sitten. Vain neljällä prosentilla autoilijoista viime näöntarkastuksesta on yli 11 vuotta.

– Omasta kokemuksestani voin sanoa, että näkökyvyn tarkka itsearviointi voi olla hyvinkin haastavaa. Tiesin itsekin ikänäön tekevän tuloaan, mutta en kokenut muutosta vielä merkittäväksi, joten tarkastuksessa käynti jäi odottamaan. Saatuani silmälasit viime keväänä yllätyin, kuinka paljon kaukonäköni parani, Marttila kertoo.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1169 mannersuomalaista, ja otos kerättiin kesä- ja heinäkuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

Lisätietoja:
Johannes Marttila, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: +358 40 571 1440, email: johannes.marttila@autoklinikka.fi

*Lähde: Liikenneturva: https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/vasymys