Tiedotteet 19.12.2018

Tieliikenne- ja rikoslain valossa itseaiheutetusta ulosajosta voidaan sakottaa, vaikkei tapahtumassa aiheutuisi vahinkoa kanssa-ajajille. Autoklinikan tilaama kyselytutkimus kuitenkin paljastaa, että noin kolmannes suomalaisista autoilijoista ei tästä sakkomahdollisuudesta tiedä.

Lumi ja pakkaset vaikuttavat viimein saapuneen Suomeen aina etelää myöten. Valkoisen maiseman ohella seurauksena ovat liukkaammat tiet, jotka vaativat autoilijoilta tarkkaavaisuutta erityisesti mutkissa ja jarrutustilanteissa.

Maan johtavan kolarikorjaamon Autoklinikan kyselytutkimus selvitti, kuinka hyvin suomalaiset autoilijat tuntevan itseaiheutettuja ulosajoja koskevat lait. Tulosten perusteella noin kolmannes autoilijoista ei tiedä, että itseaiheutetusta ojaan ajosta voi saada sakon. Miesten keskuudessa vastaava osuus putoaa 25 prosenttiin, kun taas naisista 38 prosenttia myöntää sakkomahdollisuuden tulleen yllätyksenä.

Poliisihallituksen mukaan huolimattomuuden aiheuttamasta tai tahallisesta ulosajosta sakotetaan aina, jos ulosajolle ei löydy mitään perusteltavaa syytä. Tällöin kyse voi olla joko tieliikennelaissa säädetystä liikennerikkomuksesta tai rikoslaissa säädetystä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Jälkimmäisen puolelle mennään, jos ulosajo olisi olosuhteet huomioon ottaen voinut aiheuttaa vaaraa myös toisen henkilön turvallisuudelle.

Mikäli kyse on pakkotilateosta, jossa tienkäyttäjällä ei ole ollut mahdollisuutta toimia toisin, sakkoa ei luonnollisesti anneta. Yleisin esimerkki tästä on tilanne, jossa autoilija ajaa autonsa ojaan kolarin välttääkseen. Pienen metsäneläimen tai vastaavan väistäminen ei kuitenkaan välttämättä kelpaa tällaiseksi syyksi.

– Ulosajotilanteita tarkastellaan ja arvioidaan aina kokonaisuuksina inhimillisine syineen. Poliisi voi tätä kautta päätyä huomautuksen antamiseen myös tilanteessa, jossa sakottaminenkin olisi lain silmissä mahdollista, poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta tarkentaa.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, jättäisivätkö autoilijat sakon pelossa ojaan ajon ilmoittamatta poliisille. 41 prosenttia vastaajista tunnustaa, että ilmoitus jäisi tekemättä.

– Itsekriminointisuojan vuoksi tienkäyttäjällä ei ole mitään velvollisuutta ilmoittaa poliisille tapahtumasta, jolla hän voi saattaa itsensä syytteen vaaraan. Käytännössä ihmiset kuitenkin yleensä ilmoittavat ulosajoistaan, vähintään hätäkeskuksesta apua soittaessaan, jos tapaukseen ei liity jotain rikollista toimintaa. Poliisi ottaa luonnollisesti ilmoitukset mielellään vastaan, jotta ulosajon syyt, kuljettajan terveydelliset seikat ja mahdolliset seuraukset voidaan tarvittaessa arvioida, Arvelin kertoo.

– Mielestäni selvää on, että ulosajoista ja muista onnettomuuksista tulisi ilmoittaa aina, jos tapaukseen liittyy mitään epäselvyyksiä, henkilövahinkoja tai vaikkapa törmäys hirveen. Lisäksi pienissäkin kolhuissa on hyvä tarkastuttaa auton vauriot, jotta ajoneuvon ajoturvallisuudesta voidaan huolehtia, Autoklinikalla asiakaspalvelusta vastaava Miika Leppänen muistuttaa.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1064 mannersuomalaista ja otos kerättiin viikoilla 5-7 internet-pohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.

Lisätietoja:

Miika Leppänen, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: +358 400 870581, email: miika.leppanen@autoklinikka.fi