Tiedotteet 21.05.2019

Suomen johtava kolarikorjaamoketju Autoklinikka palkitsi jälleen toimipisteitään ja työntekijöitään erinomaisesta kolarikorjaustyöstä. Vuoden toimipiste -palkintoa juhlitaan jo toista kertaa peräkkäin Hämeenlinnassa ja Vuoden yrittäjä -palkinto suuntasi Alavudelle. Kaiken kaikkiaan tunnustuksia jaettiin 17.

Autoklinikka palkitsee joka vuosi toimipisteitään ja työntekijöitään erinomaisesta työstä sekä sitoutumisesta ensiluokkaiseen laatuun ja asiakaspalveluun. Palkinnot jaetaan vuosittaisessa Autoklinikka-gaalassa, johon saapuvat kaikki ketjun työntekijät ympäri Suomen.

Viime vuonna sekä Vuoden toimipiste- että Vuoden peltiseppä -kunniamaininnat annettiin Autoklinikka Hämeenlinnalle, ja tänä vuonna korjaamoa juhlitaan jälleen Vuoden toimipisteenä.

– Hämeenlinnan toimipisteessä vaalitaan erityisen onnistuneesti kaikkia Autoklinikka-ketjun tärkeimpiä arvoja. Korjaamon asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys on korkealla tasolla ja työn laatu ensiluokkainen. Autoklinikka Hämeenlinna on pitänyt toiminnan tason korkeana viime vuoden tunnustuksen jälkeen ja kehittynyt entisestään, Markus Helkamäki Autoklinikalta kuvailee.

Ketjun omien korjaamojen lisäksi Autoklinikan palveluverkostoa täydentää suuri joukko kumppaniyrittäjiä. Vuoden Autoklinikka-yrittäjän palkinnon sai tänä vuonna Korikorjaus Jii & Jii Alavudella.

– Korikorjaus Jii & Jii on Hämeenlinnan korjaamomme tavoin sitoutunut Autoklinikan arvoihin ja suoriutuu vahvasti kaikilla tärkeillä osa-alueilla. Korjaamo tarjoaa sujuvaa asiakaspalvelua ja erittäin laadukasta korjausosaamista, minkä lisäksi heidän asiakas- ja henkilöstötyytyväisyytensä ovat huipputasolla, Helkamäki jatkaa.

Korikorjaus Jii & Jii muutti huhtikuussa uusiin tilavampiin tiloihin, jotka on suunniteltu alusta alkaen korjaamon omaan käyttöön. Suunnitteluprosessia ajoivat muun muassa energia- ja työtehokkuus sekä asiakkaiden ja henkilökunnan viihtyminen. Samoissa tiloissa hoituvat sekä kolarikorjaus, matkailuautoja ja mopoautoja myöten, että huoltopalvelut.

– Uudet tilat olivat meille iso projekti ja olemme ylpeitä, että voimme tarjota tämän tason palvelua Alavudella. Autoklinikan myöntämä Vuoden yrittäjä -tunnustus on suuri kunnia ja siivittää meitä jatkossa entistä parempaan asiakaspalveluun, Korikorjaus Jii & Jiin työnjohtaja Jari Rintamäki toteaa.

– Uuden korjaamon rakentaminen ja prosessin suunnitelmallisuus osoittavat hienosti Autoklinikka-asennetta. Lisäksi uuteen panostaminen Alavudella suurten kasvukeskusten sijaan on kunnioitettava päätös, Helkamäki summaa.

Lisätietoja:

Markus Helkamäki, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: + 358 40 559 7743
s-posti: markus.helkamaki@autoklinikka.fi