Tiedotteet 27.05.2020

Autoklinikka laajenee vuoden 2020 aikana useille uusille paikkakunnille. Kasvua tukee perinteisten palvelumallien digitalisointi, joka mahdollistaa sujuvan ja joustavan asioinnin myös etänä koronaepidemian aiheuttamassa poikkeustilassa.

Maan johtava kolarikorjaamo Autoklinikka laajentaa palveluverkostoaan kuluvan vuoden aikana. Yhtiön uusin toimipiste avautui tällä viikolla Lempäälän Ideaparkiin osana Autoliiton Autopalvelukeskusta. Lisää toimipisteitä uusilla paikkakunnilla avataan syksyllä, jolloin toiminta laajentuu muun muassa Järvenpäähän, Poriin ja Tampereen Lielahteen. Lisäksi Espooseen aukeaa uusi korjaamo nykyisten toimipisteiden jatkoksi.

– Pidämme poikkeustilanteesta huolimatta katseemme tulevaisuudessa ja haemme rohkeasti kasvua myös vuonna 2020. Luotamme, että Autoklinikan ensiluokkaiselle osaamiselle on edelleen kysyntää maanlaajuisesti, ja samalla voimme työllistää alan osaajia haastavan ajanjakson keskellä. Arviomme, että palkkaamme tänä vuonna lähes 70 uutta alamme tekijää, Autoklinikan toimitusjohtaja Patrik Puskala toteaa.

Uusien toimipisteiden lisäksi Autoklinikka kehittää uusia palvelumalleja, jotka mahdollistavat korjauspalveluiden hyödyntämisen ilman kontaktia asiakkaiden niin toivoessa. Eräs merkittävimmistä jo käyttöön otetuista ratkaisuista on helmikuussa lanseerattu sähköinen vahinkotarkastuspalvelu, jonka avulla asiakkaat voivat hoitaa vaurion arvioinnin sähköisesti lähettämällä kuvia tai videon vauriosta Autoklinikalle. Palvelu toimii sekä puhelimilla että tietokoneilla ja säästä asiakkaan korjaamokäynniltä.

– Hyvä asiakaskokemus on kaiken toimintamme kulmakivi. Uudet ratkaisumme, kuten sähköinen vahinkotarkastus, tekevät Autoklinikalla asioinnista entistä joustavampaa ja vaivattomampaa. Olemme ilolla seuranneet uuden palvelumme kehitystä. Ensimmäisten kuukausien aikana jo yli 10 prosenttia asiakkaistamme on hyödyntänyt korjauksissaan sähköistä vahinkotarkastusta ja välttänyt näin ensimmäisen käynnin paikan päällä korjaamolla, Puskala kertoo.

Lisätietoja:
Patrik Puskala, toimitusjohtaja
Autoklinikka-yhtiöt Oy
+358 50 594 4085
patrik.puskala@autoklinikka.fi

www.autoklinikka.fi