Tiedotteet 23.04.2018

Suomen johtava vauriokorjaamoketju Autoklinikka-yhtiöt Oy laajentaa jälleen palveluverkostoaan avaamalla uuden toimipisteen Hyvinkäälle. Jatkossa vauriokorjauspalveluita kaipaavilla on entistä paremmin valinnanvaraa pääkaupunkiseudun tuntumassa.

Autoklinikka-yhtiöt laajenee Etelä-Suomessa uudelle paikkakunnalle. Yhtiön uusin toimipiste Hyvinkäällä avasi ovensa asiakkaille tämän viikon alussa 23. huhtikuuta.

Uuden Autoklinikka Hyvinkään kiinteistössä toimi aiemmin Tiinan Automaalaamo, jonka liiketoiminnan Autoklinikka-yhtiöt osti. Tilat vaativat jonkin verran remontointia, mutta tarjosivat hyvän pohjan toiminnan aloittamiselle.

– Hyvinkään toimipiste tiivistää palveluverkostoamme pääkaupunkiseudun tuntumassa ja auttaa asiakkaitamme saamaan laadukasta vauriokorjauspalvelua entistä kattavammin. Uusi sijainti on hyvä ja Tiinan Automaalaamon tiloista löytyi jo ennestään muun muassa moderni maalauskammio, mikä tehosti toiminnan aloittamista, kertoo Autoklinikan aluepäällikkö Johannes Marttila. 

Autoklinikka Hyvinkää toimii osoitteessa Avainkierto 3. Asiakkaat voivat tuoda autonsa korjaamolle vahinkotarkastukseen aina ilman ajanvarausta.

– Yhteistyökumppanimme ovat toivoneet Autoklinikkaa myös tälle paikkakunnalle. Hyvinkään toimipiste on Autoklinikan 32. korjaamo ja vahvistaa jälleen asemaamme vauriokorjaamoketjuna, joka tarjoaa aidosti valtakunnallista palvelua, toteaa Autoklinikan toimitusjohtaja Patrik Puskala.

Lisätietoja:

Johannes Marttila, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: +358 40 571 1440, email: