Tiedotteet 20.11.2018

Talvirenkaita ja pitkiä ajovaloja tulisi pääasiassa hyödyntää ajo-olosuhteiden puitteissa. Maan johtavan kolarikorjaamon Autoklinikan tutkimuksesta kuitenkin selviää, että joka neljäs autoilija vaihtaa vuosittain talvirenkaat sääntöjen, ei säätilan, mukaan. Yksi kymmenestä taas odottaa ensilumiin saakka ennen renkaiden vaihtoa. Lisäksi yli puolet kokee, että kanssa-ajajat vaihtavat pimeällä kauko- ja lähivalojen välillä väärään aikaan.

 Joka syksy Suomen ajo-olosuhteet saavat lisää haastetta kahdelta rintamalta: kylmenevät säät tekevät teistä liukkaita, ja pimeät aamut sekä illat haittaavat näkökykyä. Autoklinikan teettämän kyselytutkimuksen mukaan joka neljäs suomalaiskuljettaja ei kuitenkaan seuraa talvirenkaiden vaihtamisessa säätilaa, vaan sääntöjä. 21 prosenttia vastanneista vaihtaa talvirenkaat heti, kun se on luvallista, ja viisi prosenttia vasta, kun lain mukaan on pakko. Talvirenkaita on käytettävä joulukuun alusta helmikuun loppuun, mutta niitä saa rengastyypin ja kelin mukaan käyttää muinakin aikoina*.

Suurin osuus, eli 44 prosenttia vastanneista, vaihtaa talvirenkaat lämpötilojen lähestyessä nollaa. 16 prosenttia hoitaa vaihdon ensimmäisen pakkasyön jälkeen ja 13 prosenttia vasta ensilumien jälkeen.

– Talvirenkaat tulisi ehdottomasti ottaa käyttöön säätilan muutoksia ennakoiden. Jo ensimmäisen pakkasyön jälkeen on todennäköisesti liian myöhäistä, sillä autoilija voi joutua vähintään ajamaan rengasvaihtoon kesäkumeilla liukastellen. Ajo-olosuhteet voivat myös muuttua reilusti pidemmillä matkoilla, eli lämpötilat ja tien kunto kannattaa tarkastaa koko ajomatkalta ja varustautua haastavimpien olosuhteiden mukaan, Autoklinikan kolhunoikaisun ammattilainen Juha Heiskanen muistuttaa.

Talvirenkaiden ohella Autoklinikan tutkimus pureutui pitkien ajovalojen käyttöön. Pimeällä kaukovalot ovat usein tarpeelliset, mutta väärin käytettyinä ne voivat luoda myös tarpeettomia riskejä kanssa-ajajille. Noin viidennes autoilijoista kertookin vastaantulijoiden vaihtavan yleensä pitkät ajovalot lähivaloihin liian aikaisin, jättäen tarpeettoman pimeän alueen autojen välille. 34 prosenttia taas kokee vaihtojen tapahtuvan keskimäärin liian myöhään, jolloin pitkät ajovalot ehtivät häikäistä vastaantulijaa. Vain 44 prosenttia vastanneista kokee, että vastaantulijat vaihtavat keskimäärin pitkistä valoista lähivaloihin oikeaan aikaan.

Lisäksi tutkimus paljastaa, että suomalaiset autoilijat eivät täysin tunne pitkiä ajovaloja koskevia sääntöjä. 30 prosenttia vastanneista esimerkiksi luulee virheellisesti, että pitkiä valoja saa käyttää valaistuilla teillä. 64 prosenttia taas luulee, että pitkiltä ajovaloilta on vaihdettava aina pois vastaantulijan kohdalla myös moottoritiellä. Tosiasiassa lähivalot ovat moottoritiellä tarpeen vain, jos vaikkapa tien kaartuminen saa ajovalot kohdistumaan vastaantulevan kuljettajan silmiin**.

– Pitkien ajovalojen käytön ohjenuoria on hyvä palauttaa mieleensä nyt, kun päivät jälleen pimenevät. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, jossa pimeitä tieosuuksia on vähemmän, tuntuma kauko- ja lähivalojen yhteispeliin sekä tilannekohtaiseen toimimiseen heikkenee helposti ilman erityistä valppautta, Heiskanen toteaa, ja jatkaa:

– Talven tullen on myös tärkeää tarkastaa, että valot ovat tielle lähdettäessä paljaat. LED-valot eivät esimerkiksi tuota lämpöä eivätkä näin ollen sula esiin itsekseen. Lisäksi takavalot jäävät helposti paitsioon, vaikka ovat kanssa-ajajien näkökulmasta auton näkyvyydelle kriittiset. Tarkasta siis myös takavalot ja vaihda huonolla kelillä mahdollinen päivävaloasetus pois käytöstä, jotta myös takavalot palavat.

Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 1169 mannersuomalaista, ja otos kerättiin kesä- ja heinäkuun aikana internetpohjaisella kyselylomakkeella, johon vastaajat kutsuttiin sähköpostitse.


Lisätietoja:

Juha Heiskanen, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: +358 40 766 9133,
email: juha.heiskanen@autoklinikka.fi

*Lähde: https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/auton-renkaat

**Lähde: https://www.liikenneturva.fi/fi/ajankohtaista/liikennevinkki/valoa-pimeyteen-pitkilla-muita-haikaisematta