Blogi 09.12.2020

Auton akku jää helposti vähälle huomiolle, eikä sitä välttämättä tule ajatelleeksi ennen kuin on liian myöhäistä. Etenkin talvikaudella akusta kannattaa pitää erityistä huolta. Esimerkiksi toistuvien lyhyiden ajomatkojen välttäminen ja erillisen akkulaturin hankkiminen auttavat välttämään ikäviä yllätyksiä.

Talvikauden alkaessa autovarustuksen tietyt osa-alueet nousevat joka vuosi keskustelunaiheiksi, yleisimpänä talvirenkaiden vaihtotottumukset ja aikataulut. Suomen talvikeleissä ajavien tulisi kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota myös auton akkuun, sillä ilman pientä apua se voi helposti väsähtää pakkasen kiristyessä.

Talvella akku kokee tavallista kovempaa kulutusta esimerkiksi penkin- ja lasinlämmittimien vuoksi. Lisäksi kylmä sää vähentää akun varauskykyä. Näistä syistä akulle kannattaa antaa talvikaudella hieman erityishuomiota, sillä muuten varaus voi ajan kanssa laskea niin pieneksi, ettei auto eräänä päivänä enää lähdekään käyntiin.

Viisi vinkkiä auton akun talvihuolenpitoon:

1.Aja pidempi matka noin kerran viikossa. Vain pidemmillä matkoilla auton akku ehtii latautua varmasti täyteen asti. Noin tunnin ajo riittää.

2.Harkitse lisävarusteita. Mikäli ajat pääasiassa vain lyhyitä matkoja tai harvoin, voit hankkia ja asennuttaa lohkolämmittimen yhteyteen erillisen ylläpitolaturin. Tällöin akku latautuu myös auton ollessa kiinni lämmitysjohdossa.

3.Tarkastuta akku säännöllisesti. Huoltoliikkeissä on mahdollista testata akun kunto. Tämä on luontevinta tehdä määräaikaishuoltojen yhteydessä, joihin akun testaus usein kuuluukin, mutta tarvittaessa voit testauttaa akun myös erikseen.

4.Sähköautoilija, pidä pysäköity auto kovilla pakkasilla aina latauksessa. Jotkin sähköautot lämmittävät akkua pakkasen laskiessa erittäin alas ja lämmitys tapahtuu, oli auto latauksessa tai ei. Tällöin liikkeelle lähtiessä voi tulla ikävänä yllätyksenä, että kantama onkin lyhentynyt pysäköinnin aikana. Sähköautoa olisi tästä syystä hyvä pitää kovilla pakkasilla latauksessa aina, kun se on pysäköitynä.

5.Sähköautoilija, esilämmitä autosi latauksen aikana. Täyssähköauto kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan esilämmittää seuraavaan ajoon samalla, kun se on latauksessa. Lämmitys ajon aikana nimittäin lyhentää yhdellä latauksella ajettavissa olevaa matkaa – mikä on huomattavaa varsinkin talvisin, jolloin sähköautojen kantamat ovat muutenkin tavallista lyhyempiä.

Lue myös: Ohita tuulilasinsulatuksen nettivinkit – luota skrapaan

Autoklinikan sähkö- ja hybridiautojen korjausosaamisen sekä Tesla-auktorisoinnin ansiosta tapaamme paljon täyssähköllä ajavia. Kokemustemme perusteella monet heistä ovat jo hyvin perillä ajoneuvonsa ominaisuuksista, mutta eritoten uusille sähköauton omistajille viimeisistä vinkeistämme on varmasti apua.

Sujuvia talvikäynnistyksiä toivottaen,

Valtteri Savolainen

Valtterilla on yli kymmenen vuoden kokemus eri tehtävistä Autoklinikalla. Tällä hetkellä hän toimii työnjohtajana pääkaupunkiseudulla sekä vastaa Autoklinikan tietojärjestelmien kehitystyöstä.