Blogi 13.09.2018

Pysäköimiseen liittyvät liikennesäännöt eivät aina ole selkeitä autoilijoille, eikä omaan pysäköintitapaan tule välttämättä kiinnitettyä tarpeeksi huomiota. Turvallisen pysäköinnin edistämiseksi julistimme syyskuun viimeisen lauantain kansalliseksi Pysäköintipäiväksi. Teemapäivän kunniaksi järjestämme taskuparkin SM-kisat Espoon Tapiolassa.

Pysäköintisäännöt aiheuttavat monille autoilijoille päänvaivaa, ja pysäköinnin yhteydessä syntyvät kolhut ovat yleisiä. Yksi merkittävä syy pysäköintivahinkoihin saattaakin olla tietämättömyys pysäköintialueen säännöistä.

Monia autoilijoita mietityttää erityisesti kysymys siitä, ovatko väylien väliset risteykset parkkialueilla tasa-arvoisia ja kenen kuuluu väistää, kun auto peruuttaa ajoväylältä parkkiruutuun. Autoklinikka kysyi yli tuhannelta suomalaiselta, kuinka hyvin he hallitsevat nämä pysäköimiseen liittyvät liikennesäännöt. Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy.

Lähes joka kolmas vastaaja ei tiennyt, ovatko väylien väliset risteykset parkkialueilla tasa-arvoisia. Näin kuitenkin on, ellei liikennemerkein ole toisin määrätty. On hyvä myös pitää mielessä, että pysäköintialueella tulisi aina liikkua ajoväyliä pitkin, eikä oikoa parkkiruutujen kautta.

Peruutustilanteet ovat yksi yleisimmistä syistä pysäköintialueella sattuviin vahinkoihin. Lähes kolmannes vastaajista ei osannut kertoa, kenen kuuluu väistää, kun auto peruuttaa ajoväylältä parkkiruutuun. Tällaisessa tilanteessa väistämisvelvollisuus on aina peruuttajalla. Toki kohteliaisuus on toivottavaa muiltakin tilanteessa olevilta autoilijoilta, jotta jo peruuttamisen aloittanut autoilija pääsisi sujuvasti ruutuunsa.

Turvallisuussuositusten mukaan auto kannattaa pysäköidä siten, että liikkeellelähtö tapahtuisi keula edellä, sillä peruuttamalla liikkeelle lähteminen aiheuttaa enemmän riskitilanteita. Kyselymme mukaan vain joka neljäs autoilija kertoo kuitenkin pysäköivänsä näin.

 Haussa taskuparkin Suomen mestari

 Haluamme Autoklinikalla lisätä tietoisuutta turvallisen pysäköinnin kulmakivistä ja kannustaa autoilijoita kiinnittämään omaan pysäköintitapaansa huomiota. Tämän vuoksi julistimme syyskuun viimeisen lauantain kansalliseksi Pysäköintipäiväksi.

Pysäköintipäivän kunniaksi järjestämme lauantaina 29.9.2018 klo 13-15.30 taskuparkin SM-kisat kauppakeskus Ainoan pysäköintialueella Espoossa. Kilpailu on avoin kaikille ja mukaan voi ilmoittautua Pysäköintipäivän nettisivuilla.

Maineen ja kunnian lisäksi maamme ensimmäiselle taskuparkin Suomen mestarille on luvassa 500 euron arvoinen matkalahjakortti, ja kaikkien osallistujien kesken arvotaan muita mukavia palkintoja.

Omaa tietämystään pysäköintiin liittyen voi testata myös Pysäköintipäivän nettisivuilta löytyvän testin avulla. Tulos kertoo, ovatko pysäköintialueen säännöt jo hyvin hallussa, vai olisiko niissä vielä mahdollisesti kertaamisen varaa.

Mitä kannattaa huomioida parkkihallissa liikuessasi – katso video!

Pysäköintipäivän tunnelmissa haluamme oheisella videolla myös jakaa vinkkejä turvalliseen pysäköintiin parkkihalleissa.

Turvallista parkkeerausta kaikille!

Pentti Oksanen

Myynti ja sidosryhmäsuhteet

Pentillä on pitkä kokemus autoalasta etenkin yritysautoilun saralta. Hän vastaa Autoklinikalla palveluiden myynnistä yritys- ja vakuutusyhtiöasiakkaille.