Blogi 27.08.2019

Autoilijan riski törmätä hirveen tai peuraan kasvaa syksyn edetessä. Vaikka eläimen kohtaaminen on aina sattuman kauppaa, voi kuljettaja pienentää onnettomuusriskiä ennakoimalla. Kokosin vinkkejä, miten voit vähentää riskiäsi hirvi- tai peurakolariin.

Viime vuonna Suomen teillä sattui yli 12 000 riistaonnettomuutta.* Eniten niitä kirjattiin marraskuussa, yli kaksituhatta kappaletta. Pelkkiä hirvionnettomuuksia puolestaan oli eniten syyskuussa. Kolarimäärät ovat pitkälti suhteessa eläinkannan kokoon ja siten välillisesti myös hirvenmetsästykseen. Osassa maata jo ensi sunnuntaina alkava metsästyskausi saa eläimet liikkeelle ja tuo ne myös aiempaa todennäköisemmin autojen eteen.

Usein hirvikolari aiheuttaa pahaa jälkeä, ja onnettomuudessa osallisena ollut auto viedäänkin suoraan ”saattohoitoon”. Täällä Etelä-Suomessa tosin auton eteen sattuu hirveä todennäköisemmin peura, mikä näkyy myös Autoklinikalle tuotavissa vakuutuskorjattavissa autoissa.

Muistilista syysautoiluun

En ole koskaan ollut hirvieläinkolarissa, mutta äkkijarrutuksiin johtaneita läheltä piti -tilanteita on kohdalleni sattunut useita. Eläinten liikkeitä ei voi ennakoida, mutta muutaman asian huomioiminen parantaa huomattavasti mahdollisuuksia selvitä kohtaamisesta voittajana:

1) Eläimillä on tapana ylittää tie samasta kohdasta. Vaaramerkit on laitettu juuri niille alueille asiasta varoittamaan, joten ne kannattaa ottaa todesta.

2) Pienikin nopeuden alentaminen antaa lisää reagointiaikaa ja lyhentää jarrutusmatkaa, mikä voi olla ratkaisevan tärkeää.

3) Ole erityisen varovainen ilta-aikaan. Suurin osa törmäyksistä, lähes kaksi kolmasosaa, sattuu hämärässä tai pimeässä. Aktiivisimmillaan hirvet ovat auringonlaskun tienoilla: hieman ennen sitä ja sen jälkeen. Näin syysiltaisin matalalta paistava aurinko on omiaan hankaloittamaan tielle säntäävien eläinten huomaamista.

4) Olen lisäksi huomannut, että yllättävän moni autoilija tarkkailee tietä likaisen tuulilasin takaa, mikä häikäisevän auringon kanssa voi olla kohtalokas yhdistelmä. Myös tuulilasin sisäpinta pitää muistaa puhdistaa, sillä ajan mittaan siihen muodostuu näkyvyyttä haittaava, harmahtava kalvo.

5) Myös kunnolliset tuulilasinpyyhkijät ovat halpa sijoitus turvallisuuteen.

Jos kaikesta huolellisuudesta huolimatta kolari kuitenkin sattuu itselle tai edellä ajavalle, on tärkeää, että onnettomuuspaikalla osaa toimia tehokkaasti ja järkevästi. Voit kerrata ohjeet onnettomuuspaikalla toimimiseen täältä.

Muista aina tarkistaa auto kolarin jälkeen

Vaikka autossa ei olisi lainkaan kori- tai peltivaurioita eläimen osuman jäljiltä, voi siitä aiheutua tuntuvaa aineellista haittaa – etenkin, jos kuljettaja jatkaa ajamista entiseen malliin. Vaatimattoman tuntuinen kolahdus voi rikkoa auton täysin ajokelvottomaksi. Jos sadan kilometrin tuntivauhdissa törmää jänikseen, seurauksena voi pahimmillaan olla suuria vaurioita esimerkiksi auton jäähdytyksessä.

Vakuutus korvaa useimmiten eläimeen törmäämisestä syntyneen vahingon, jos vauriot ovat suoraa seurausta osumasta. Joskus auto kuitenkin hajoaa siksi, että sillä on ajettu törmäyksen jälkeen. Tällaisia seurannaisvahinkoja vakuutusyhtiö ei korvaa. Siksi törmäyksen jälkeen on aina vähintäänkin etsittävä puskureiden välistä mahdollisia vuotoja ja tarkistettava paisuntanestesäiliöstä, että nestetasot ovat kohdallaan.

Voit tuoda autosi Autoklinikalle vahinkotarkastukseen aina ilman ajanvarausta. Palvelunumeromme 020 7737 437 auttaa sinua myös ympäri vuorokauden.

* https://www.stat.fi/tup/kokeelliset-tilastot/riistaonnettomuudet/vuonna-2018-tapahtui-tieliikenteessa-yli-12-000-riistaonnettomuutta/index.html

Pirteää syksyä ja näkyvyyttä syysiltoihin toivottaen,

Marko Tuokko

Työnjohtaja

Marko toimii työnjohtajana Autoklinikka Kaivokselassa, joka on erikoistunut sähköautojen korjaukseen. Markolla on usean vuoden kokemus autojen vahinkokorjauksesta.