Blogi 25.06.2020

Kesä on matkailun ja siten myös autoilun sesonkia. Autoilun mukavuutta – ja ennen kaikkea turvallisuutta – parantaa huomattavasti, jos tietyt yksinkertaiset taidot ovat hallussa. Autoklinikan teettämästä kyselytutkimuksesta* kuitenkin selviää, että suomalaisten autoilijoiden taidot suorittaa välttämättömiä huoltotoimenpiteitä vaihtelevat.

Loma-aikaan teiden päällä on vilskettä, ja yllättäviltäkään tilanteilta ei voida aina kokonaan välttyä. Liikenteessä on kuljettajia joka lähtöön, ja niin on myös erilaisia taitoja. Jokaisen ei tarvitse olla mestarimekaanikko, mutta oman ja muiden turvallisuuden takaamiseksi autoilijan perustaitojen tulisi olla kaikkien hallussa.

Autoklinikan teettämän kyselyn mukaan autoilijoista vain vajaa puolet (47 %) osaa vaihtaa auton ajovalon polttimon. Uuden auton ostajista polttimon kertoo osaavansa vaihtaa 36 prosenttia, kun käytetyn auton ostajista toimenpide onnistuu 56 prosentilla.

Polttimon vaihtaminen ei kuitenkaan aina jää kiinni taidoista. Osa varsinkin uudemmista autoista on sellaisia, ettei polttimoa saa vaihdettua ilman kunnollisia työkaluja ja tarvittavaa osaamista. Joskus toimenpide voi vaatia jopa puskurin purkamista. On tärkeää, että polttimon saa paikalleen oikeaan asentoon, jotta se valaisee oikein eikä häikäise vastaantulijoita. Jos polttimon vaihto tuottaa ongelmia, kannattaa auto viedä ammattilaiselle.

Rengaspaineet kuuluvat kaikille

Rengaspaineet ovat merkittävä liikenneturvallisuustekijä, joten niiden tarkistaminen tulisi olla jokaisen hallussa. Kaikista vastaajista 80 prosenttia osaakin tarkistaa autonsa rengaspaineet. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että paineiden mittaaminen on useimmiten miesten vastuulla. Heistä 96 prosenttia kertoo osaavansa mitata rengaspaineet. Naisten keskuudessa osuus on 61 prosenttia, joten parannettavaa riittää.

Liian matalat tai korkeat paineet voivat ääritilanteessa tehdä auton hallinnasta todella hankalaa. Väärät rengaspaineet myös todennäköisesti lisäävät sekä renkaiden kulumista että polttoaineen kulutusta. Omassa autossa käytettävät rengaspaineet voi tarkistaa käyttöohjekirjasta.

Eroja ikäluokkien välillä

Kyselyn mukaan myös ikäluokkien välillä on eroja taidoissa. Alle 35-vuotiaat suoriutuvat muita ikäluokkia paremmin ainoastaan auton tankkauksesta – heistä 98 prosenttia kertoo hallitsevansa taidon. Kaikilla muilla osa-alueilla nuoret vastaajat suoriutuvat alle kaikkien vastaajien keskiarvon.

Vanhemmat ikäluokat, etenkin 55–65-vuotiaat, puolestaan hallitsevat auton toimenpiteet parhaiten, sillä prosentuaalisesti tee se itse -taitureita on heidän keskuudessaan eniten. Sukupolvien välinen kuilu ilmenee kaikkein selvimmin auton kaapelikäynnistyksessä: alle 35-vuotiaista 36 prosenttia ja 55–65-vuotiasta 63 prosenttia kertoo hallitsevansa taidon.

Kaapelikäynnistys ei ole kuitenkaan suositeltava ensisijainen toimenpide. Etenkin uusille autoille kaapelikäynnistys on riski, jos sen tekee väärin. Pahimmassa tapauksessa se voi hajottaa auton. Jos auton akku purkautuu itsestään toistuvasti, siinä tai jossain sähkölaitteessa on jotain vikaa. Tällöin asia kannattaa tarkistuttaa ammattilaisella. Jos auto hyytyy tien poskeen, hyvä vaihtoehto on soittaa paikalle hinauspalvelu.

Tien päällä aivan kaikkea ei voi ennakoida, mutta kun hallussa on muutama olennainen taito, voi rattia käännellä jo melko varmoin mielin.

Selvitä itsellesi siis ainakin nämä ennen seuraavaa ajomatkaa – ajoit sitten omaa tai tuttavasi autoa:

  • Miten auto tankataan tai ladataan
  • Kuinka rengaspaineet tarkistetaan ja ilmaa tarvittaessa lisätään/vähennetään
  • Mistä konepelti avataan
  • Miten pissapoikaan lisätään nestettä
  • Kuinka moottoriöljyn taso tarkistetaan

Lisää turvallisuusvinkkejä pitkään ajomatkaan löydät täältä.

*Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 846 mannersuomalaista, jotka käyttävät autoa vähintään satunnaisesti. Otos kerättiin helmikuun 2020 aikana koko Suomen alueella sähköisenä kyselynä.

Turvallisia kesämatkoja toivottaen,

Janne Mouhu

Korjaamopäällikkö, PK-seutu

Janne toimii Autoklinikalla PK-seudun korjaamopäällikkönä. Hänellä on usean vuoden kokemus autoilualasta ja vauriokorjaamisesta.