Blogi 28.08.2018

Suojatiet saattavat olla myös vaaranpaikkoja lapsille liikenteessä, sillä niihin liittyvät liikennesäännöt eivät välttämättä ole selkeitä autoilijoille. Moni saattaa esimerkiksi viittoa lapsia ylittämään suojatien monikaistaisella tiellä, vaikka se on liikennesääntöjen vastaista.

Syksyn tullen tiet täyttyvät reppuselkäisistä koululaisista. Kun lapset taittavat koulutiensä ilman aikuisen valvontaa, nousee usein myös huoli lasten turvallisuudesta. Etenkin suojateiden läheisyydessä tulisi autoilijoiden olla tarkkana. Huolellisuudesta huolimatta vaaratilanteita saattaa kuitenkin syntyä myös siksi, etteivät kuljettavat tunne kaikkia suojatiehen liittyviä liikennesääntöjä.

Eräs yleisimmistä pulmista on, saako suojatien eteen pysähtynyt autoilija viittoa lasta ylittämään suojatien, jos kyseessä on monikaistainen tie. Autoklinikka kysyi yli tuhannelta suomalaiselta, miten he toimisivat tällaisessa tilanteessa. Kyselytutkimuksen toteutti autoiluun ja liikkumiseen erikoistunut markkinatutkimustoimisto Value Clinic Oy. Vastaajista 88 % ilmoitti viittovansa lapselle tietä pysähdyttyään suojatien eteen useampikaistaisella tiellä. Vaikka vastaajat toimivat oikein suojatien eteen pysähtyessään, lasta ei kuitenkaan saisi viittoa ylittämään tietä.

Tieliikennelain mukaan monikaistaisella tiellä on pysähdyttävä suojatien eteen, jos viereisellä kaistalla oleva auto on pysähtynyt. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan noudata kyseistä sääntöä. Jos siis autoilija viittoo lasta ylittämään tien, eikä viereiseltä kaistalta tuleva auto huomaa lasta, voi seurata vakava vaaratilanne.

Turvallisuus on huomaavaisuutta tärkeämpää

Moni viittoo lasta ylittämään tien kohteliaisuudesta, eikä ajattele asiaa sen kummemmin. Lapsi taas luottaa aikuisen ohjeistukseen eikä välttämättä osaa kiinnittää huomiota siihen, mitä viereisellä kaistalla tapahtuu. Aikuisen tulisikin olla tietoinen tällaisessa tilanteessa piilevästä riskistä ja pidättäytyä viittomasta lapselle tietä.

Koulujen lähellä ja suojateiden kohdalla tulisikin noudattaa erityistä varovaisuutta. Ajonopeutta on hyvä hidastaa, jotta auton saa tarvittaessa pysähtymään nopeasti.

Varsinkin pienten lasten vanhemmilla lasten liikenneturvallisuus on jatkuvasti mielessä ja suojateihin liittyviin sääntöihin tulee kiinnitettyä erityistä huomiota. Kaikki meistä voivat kuitenkin vaikuttaa liikenneturvallisuuteen pitämällä mielessä vastuullisen ajon kulmakivet: nopeusrajoitusten noudattamisen, ympäristöön ja ajoon keskittymisen sekä handsfreen käytön.

Turvallista syksyä niin koululaisille kuin muillekin,

Miika Leppänen

Franchising-kumppanit ja asiakaspalvelu

Miikalla on usean vuoden kokemus palveluliiketoiminnan kehittämisestä sekä yhteistyöstä vakuutusyhtiöiden ja franchising-yrittäjien kanssa. Hänen vastuullaan on Autoklinikalla asiakaspalvelu sekä Partner-toiminnot.