Autoklinikka
en ru Avaa valikko
Viisi vinkkiä liukkaiden kelien varalle

Viisi vinkkiä liukkaiden kelien varalle

”Talvi yllätti autoilijat”, kertovat uutissivustot vuodesta toiseen. Aiemmin täysin vakavamielinen otsikkomalli on pikkuhiljaa muuntunut oman itsensä irvikuvaksi, jolla suomalaisten jokasyksyistä liukastelua ja kolarointia ihmetellään. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.

Talvikauden alun vahingot olisivat usein vältettävissä, kunhan pitää tietyt varotoimenpiteet mielessä. Tästä syystä laitan nyt jakoon viisi vinkkiä, joilla jokainen autoilija voi napata talvesta heti kättelyssä niskaotteen.

1. Seuraa myös tien kuntoa, älä pelkkää säätä

Lumisade ja ensimmäiset aamupakkaset ovat hyvin selkeitä merkkejä siitä, että talvi on tulossa ja renkaiden vaihto on tarpeellinen. Monilta tuntuu kuitenkin unohtuvan se, että tien pinnat voivat olla paikoin jo jäässä, vaikka kodin lämpömittari näyttäisi vielä plussaa. Tämä onkin yksi syy sille, miksi tien liukkaus saattaa yllättää autoilijan. Muista siis seurata myös teiden kuntoa.

2. Vaihda renkaat hyvissä ajoin

Lähtökohtaisesti nastarenkaat saa vaihtaa 1. marraskuuta alkaen ja ne täytyy vaihtaa viimeistään 1. joulukuuta. Nämä ovat kuitenkin vain viitekehyksiä, sillä lain mukaan nastarenkaita saa käyttää myös näiden aikojen ulkopuolella, jos sää sitä vaatii. Päivämääriä ei siis kannata tuijottaa sokeasti.

Toisaalta myös pelkän sään odottelu voi aiheuttaa ikävän yllätyksen: ennusteet eivät pitäneetkään täysin paikkaansa ja eräänä työaamuna huomaat lämpömittarin näyttävän pakkasta. Mikäli tässä vaiheessa autolla on edelleen kesätossut, on vaihdon suorittaminen kyseiselle päivälle liian myöhäistä. Talvirenkaita ei siis kannata säästellä viimeiseen mahdolliseen hetkeen esimerkiksi kulumisen pelossa. Sen sijaan renkaat tulisi vaihtaa hyvissä ajoin, kun marraskuu alkaa tai lämpötilat lähestyvät nollaa. Näin vältät viime hetken siirtymävaiheesta aiheutuvat liukastelut.

3. Pidä ajotyylisi rauhallisena

Mikäli ensimmäinen liukas aamu pääsee ennakointiyrityksistä huolimatta yllättämään, nousee rauhallinen ja hallittu ajotyyli erittäin tärkeäksi. Toki myös nastarenkailla on ajotapaa muutettava hieman, kun siirrytään kesäkeleiltä talvikaudelle. Esimerkiksi turvavälit on syytä jättää pidemmiksi ja kaarteisiin saavuttaessa nopeutta kannattaa laskea roimasti.

4. Valmistaudu raaputtamaan

Oletko koskaan saapunut ajatuksissasi autolle ja päätynyt kiroamaan yllättäen jäässä olevia ikkunoita? Hanskat ovat kotona ja näpit pian jäässä. Skrapaa ei löydy mistään ja CD-kotelotkin jäivät vuosia sitten pois käytöstä. Tässä tilanteessa lopputuloksena on helposti ajanhukkaa, turhaa ramppaamista kodin ja auton välillä sekä huonosti raaputettujen ikkunoiden aiheuttamia vaaratilanteita.

Kaiken tämän voi kuitenkin välttää sillä, että laittaa syksyllä hyvissä ajoin tarpeelliset talvivälineet oikeille paikoilleen. Hanskat kannattaa ottaa osaksi päivittäistä varustusta ja säilyttää skrapaa autossa tietyssä paikassa, kuten ovi- tai hansikaslokerossa. Lisäksi lumiharja on syytä nostaa saataville hyvissä ajoin.

5. Muista moottorinlämmitin pakkasella

Auton kylmäkäynnistyksessä on monia haittapuolia: moottori kuluu, bensaa hupenee tavallista enemmän ja auto saastuttaa pihapiiriä. Näistä syistä onkin hyvä muistaa hyödyntää esilämmitintä, kun lämpötila putoaa nollan tuntumaan.

Ennen säiden kylmenemistä kannattaa varmistaa hyvissä ajoin, että kenties kesän jäljiltä varastoon jemmattu lohkolämmittimen johto ja mahdollinen sisätilanlämmitin löytyvät. Mikäli autossasi on polttoainelämmitin, tarkista sen toimivuus.

Suositeltu esilämmitysaika vaihtelee sään ja lämmitintyypin mukaan. Pikkupakkasella puolikin tuntia voi riittää, kun taas -10 asteen jälkeen auto saisi seistä johdon jatkeena noin kaksi tuntia. Liian pitkät lämmitysajat eivät sinänsä ole vaarallisia, ainakaan lohkolämmittimillä, mutta yliaika hukkaa luonnollisesti sähköä. Ajastimet tai lämmityksen kytkeminen omin käsin lähtöpäivänä ovatkin parempia vaihtoehtoja kuin moottorin esilämmittäminen yön yli. Muista lisäksi hyödyntää lämmitettävää tuulilasia, jos sellainen autostasi löytyy, sillä lämmitys poistaa huurteen ja kosteuden tuulilasilta tehokkaasti.

…mutta mitä teen, jos kolisee?

Olisi mahtavaa, jos talvi ei tänä vuonna yllättäisi ainuttakaan autoilijaa! Ikävä tosiasia kuitenkin on, että perusteellisinkaan valmistautuminen ei todennäköisesti kitke liikennevahinkoja pois täysin. Muista siis liukkaan kelin vinkkien lisäksi, että Autoklinikalta saat apua kaikissa vaurioasioissa. Palvelunumeroomme 020 7737 437 voit soittaa ympäri vuorokauden, ja vahinkotarkastukseen voit tulla ilman ajanvarausta toimipisteidemme aukioloaikoina.

Turvallista talviajoa kaikille toivoen,