Blogi 28.09.2017

Liikennevahinkoja tapahtuu tilastojen mukaan eniten pysäköintialueilla. Ahtaat parkkihallit, tiukat käännökset ja taskuperuutus aiheuttavat stressiä monille kuljettajille ja johtavat helposti maalivaurioihin ja kolhuihin. Me Autoklinikalla päätimme luoda uuden teemapäivän, Pysäköintipäivän, jolla haluamme kiinnittää huomiota turvalliseen pysäköintiin.

Autoklinikan toimipisteissä korjataan joka päivä autoja, joiden vaurio on syntynyt pysäköinnin aikana tai pysäköidessä. Niin arkiselta kuin pysäköinti tuntuukin, on se monelle aika haastavaa. Tämän vahvistaa myös Onnettomuustietoinstituutin tilasto, jonka mukaan esimerkiksi vuonna 2015 pysäköintialueilla tapahtui lähes 45 prosenttia kaikista liikennevahingoista.

Vahinkoja sattuu eniten peruutustilanteessa. Monelle peruuttamisen haastavin muoto on usein taskuparkki. Teetimme Pysäköintipäivää varten kyselyn, johon vastasi yli 500 autoilijaa. Vain 22 prosenttia vastanneista kokee, että hallitsee taskuparkin erinomaisesti.

Taskuparkki on ennen kaikkea tekniikkalaji, joka vaatii opettelua ja harjoittelua. Teimme tämän tueksi vinkkivideon, jossa käymme yksityiskohtaisesti läpi, miten taskuparkki onnistuu turvallisesti ja tehokkaasti. Kannattaa katsoa.

Näin onnistut taskuparkissa

Taskuparkin lisäksi myös parkkihalliin pysäköiminen aiheuttaa monille harmaita hiuksia. Peräti 51 prosenttia vastaajista jännittää sitä ainakin joskus. Parkkihalleissa syntyneet vauriot ovatkin Autoklinikalle tuttuja. Yksi yleisin syy haavereihin on poisperuuttaminen parkkiruudusta. Sitä kannattaakin välttää. Hyvä tapa on ohjata auto pysäköintiruudun läpi edessä olevaan tyhjään ruutuun tai peruuttaa ruutuun niin, että pääset lähtemään auton etuosa edellä.

Uskalla kantaa vastuu

Me korjausalan ammattilaiset ymmärrämme, että autoillessa sattuu ja tapahtuu. Pysäköintipäivänä haluamme peräänkuuluttaa myös reilua käytöstä: jos pysäköidessäsi vahingoitat toisen autoa, otathan siitä vastuun ja jätät yhteystietosi paikalle.

Valitettavan usein kuulemme tapauksista, jossa vaurion aiheuttaja on livahtanut paikalta. Nämä henkilöt maksattavat meillä muilla omat vahinkonsa kohonneina autovakuutusmaksuina.

Pienet lommot kuntoon reilulla satasella

Pysäköinnistä syntyneet naarmut ja lommot tietysti harmittavat. Hyvä uutinen kuitenkin on, että niistä voi selvitä myös nopeasti ja suhteellisen alhaisilla kustannuksilla.

Esimerkiksi parkkipaikoilla syntyneet maalipinnaltaan ehjät, alle kanamunankokoiset lommot on mahdollista korjata PDR-menetelmällä (Paintless Dent Repair). Siinä lommo oikaistaan vaurion taustapuolelta erikoistyökalujen avulla.

PDR-menetelmällä tehty korjaus kestää noin tunnin ja kustannuksissa liikutaan noin 150 eurossa. Perinteisissä menetelmissä hinta voi nousta jopa 1 000 euroon.

On kuitenkin tapauskohtaista, mitkä lommot soveltuvat korjaamiseen maalaamatta PDR-menetelmällä. Siksi teemme arvion yleensä paikan päällä korjaamolla. Vaurion laajuutta, on usein vaikea määritellä vain valokuvan perusteella.

Jos siis kolhu tai muu vaurio varovaisuudestasi huolimatta parkkipaikalla yllättää, hengitä syvään ja soita meille. Autoklinikka palvelee sinua ympäri vuorokauden numerossa 020 7737 437. Vahinkotarkastuksen voit tulla aina ilman ajanvarausta aukioloaikoinamme. Me hoidamme asiat siitä eteenpäin eli toimitamme tarkastusraportit ja laskutuslupapyynnöt suoraan vakuutusyhtiöösi. Vahinkotarkastuksen yhteydessä voit varata ajan myös varsinaiseen korjaukseen.

Turvallista Pysäköintipäivää lauantaina 30.9.2017 toivottaen,

Tapio Ikävalko

Laadunvalvonta ja koulutus

Tapiolla on vuosien kokemus autokorikorjauksista. Hän vastaa Autoklinikka-yhtiöissä henkilöstön koulutuksista ja korjaustyönlaadusta.