Tiedotteet 01.06.2017

Autoklinikka-yhtiöt Oy on ostanut rovaniemeläisen Roin Kone- ja Automaalaus Oy:n liiketoiminnan. Vahvasta osaamisestaan tunnetun korjaamon henkilökunta siirtyy kokonaisuudessaan Autoklinikan palvelukseen. Roin Kone- ja Automaalaus Oy:n omistaja Eerik Jussila vastaa jatkossakin Rovaniemen toimipisteestä.

Suomen johtava vauriokorjaamoketju Autoklinikka-yhtiöt laajenee Roin Kone- ja Automaalaus Oy:n ostolla Pohjois-Suomeen. Autoklinikan toimitusjohtaja Patrik Puskalan mukaan uusin yrityskauppa jatkaa yhtiön kasvustrategiaa.
”Roin Kone- ja Automaalaus on toiminut Rovaniemen alueella jo lähes 20 vuotta ja on alalla hyvin arvostettu. Olemme ylpeitä saadessamme osaavan korjaamon osaksi ketjuamme. Uskon, että myös Rovaniemen tiimi hyötyy Autoklinikan voimakkaasta panostuksesta henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen”, Puskala sanoo.

Roin Kone- ja Automaalaus Oy on toiminut Rovaniemellä vuodesta 2001 lähtien.

”Valttejamme ovat aina olleet työn nopeus ja laatu. Olemmekin luoneet Rovaniemellä erittäin kovan maineen. Halusimme mukaan Autoklinikka-ketjuun, sillä arvostan heidän toimintamallejaan ja motivoitunutta sekä osaavaa henkilöstöään. Lisäksi halusin taakseni enemmän resursseja alati ketjuuntuvilla markkinoilla”, kertoo yhtiön omistaja Eerik Jussila. ”

Yrityskaupan myötä koko Roin Kone- ja Automaalaus Oy:n henkilöstö siirtyy Autoklinikka-yhtiöiden palvelukseen. Liiketoiminta siirtyy Autoklinikka-yhtiöille 1.6.2017.”Näen Rovaniemellä ja koko Pohjois-Suomen alueella paljon kasvupotentiaalia vauriokorjaamopalveluissa. Uuden toimipisteemme ansiosta voimme tarjota valtakunnallisille yritysasiakkaillemme jatkossa palvelua myös Pohjois-Suomessa”, Puskala sanoo.

Autoklinikka on ylläpitänyt yli 20 prosentin vuotuista kannattavaa kasvuaan viimeisen kuuden vuoden ajan sekä orgaanisesti että yritysostoin.”Ala on keskittynyt, sillä tekniset osaamisvaatimukset ovat kasvaneet ja vakuutusyhtiöt ovat harventaneet kirjavaa kumppaniverkostoaan. Autoklinikka haluaa tarjota kumppaneilleen aidosti valtakunnallisen verkoston, jossa asiakas saa alan parasta palvelua”, Puskala taustoittaa.

Lisätietoja antavat:
Patrik Puskala, toimitusjohtaja, Autoklinikka-yhtiöt Oy
050 594 4085, patrik.puskala@autoklinikka.fi

Eerik Jussila, Autoklinikka Rovaniemi (1.6. lähtien)
050 597 1119, eerik.jussila@autoklinikka.fi